Haapaveden Urheilijat

Kiertävä pöllöpatsas luovutettiin v. 2020 11. kerran alueen aktiiviselle toimijalle.  Palkinnon saamisen edellytyksenä on ollut, että palkittava toimija tai hanke on tehnyt jotain hieman muista poikkeavalla tavalla tai jotain, mikä on vaatinut erityisen paljon ponnisteluja, rohkeutta ja päättäväisyyttä.

Vuonna 2020 näillä perusteilla palkittiin Vuoden Leader-toimijana Haapaveden Urheilijat ry.

Lapset kuntoradalla

Tietoa hankkeesta

Haapaveden Urheilijat on aktiivinen toimija ja erilaisten lähiliikuntapaikkahankkeiden toteuttaja paikkakunnalla. Hankkeissa Urheilijat ovat hyödyntäneet ahkerasti Leader-tukea, ja samalla toimineet kannustavana esimerkkinä myös alueen muille toimijoille. Urheilijoilla on alkanut jo kolmas Leader-rahoitettu hanke Lumimaan kuntoapinaradan rakentamiseksi. Aiemmissa hankkeissa on rakennettu juoksuportaat Lumimaahan sekä täysimittainen frisbeegolf-rata Aakonvuorelle. Lisäksi Urheilijat on mukana Aakonvuoriyhdistys ry:ssä ja sen Leader-hankkeissa Aakonvuoren palveluiden kehittämiseksi, sekä auttavat myös muita alueen toimijoita hankkeiden suunnittelussa.

Vuonna 2021 on Lumimaan aluetta kehitään edelleen rakentamalla ulkokuntosali.


Katso myös