Märkämaalaamon laajennushanke
Hankkeessa CoPaint Oy investoi uuden märkämaalauslinjaston.

Hankkeessa nivalalainen yritys CoPaint Oy investoi märkämaalauslinjaston. Linjaston avulla yritys parantaa kustannustehokkuuttaan, lisää tuotantokapasiteettia ja tuotannon ympäristöystävällisyyttä. Märkämaalauksen lisäksi yrityksen palveluihin kuuluu esi- ja pintakäsittely ja hiekkapuhallus. Yritys on erikoistunut metalli- ja muovituotteiden maalaamiseen. Tätä ennen yritys on hyödyntänyt Leader-rahoitusta maalaamon kehittämiseen ja investointeihin.
Yrittäjä Joni Niemi-Korpi on kokenut, että Leader rahoituksen ovat erittäin hyvä keino saada yritykset investoimaan rohkeammin. Tietoa rahoituksista yrittäjä on saanut yritysten kehittämispalveluilta (NIHAK ry).
”Leader tuen avulla investoinnin riskienhallintaa on voitu parantaa eli saatujen avustusten ansiosta isompien investointien loppuun vieminen on onnistunut paremmin.” – Joni kertoo.
Isot investoinnit voivat kuormittaa henkilöstöä ja kassaa.
Yrittäjä kertoo myös, kuinka isot investoinnit syövät paljon resursseja ja voivat olla rahallisia tai henkilöstöä helposti kuormittavia tekijöitä. Rahoitus on helpottanut vaiheessa, kun kassavirta ei ole vielä palatutunut sille tasolle, jotta investointi kannattaa myös yritystä taloudellisesti.
”Tässä vaiheessa, kun investointi on tehty ja siihen aiheutuneita kuluja voidaan hakea jälkikäteen, niin Leader tuella on todella iso merkitys ja se on auttanut minua yrittäjänä sekä yritystäni menemään eteenpäin.”
Kuvat: Ari-Pekka Hihnala