Keskipiste-Leader ry on maaseudun kehittämisyhdistys, joka toimii kahdeksan kunnan alueella Nivala-Haapajärven sekä Haapaveden-Siikalatvan seutukunnissa.
Keskipiste-Leaderin myöntää tukea monenlaisille yrityksille, aloittaville ja laajentaville, toimintansa kehittämiseen.Yritysten perustamista, kehittämistä ja investointeja tuetaan, jotta alueellemme syntyisi lisää yritystoimintaa ja työpaikkoja.
Keskipiste-Leader myöntää tukea yhteisöille toiminnan ja palveluiden kehittämiseen. Hanketuet kannustavat maaseudun asukkaita, yrittäjiä ja organisaatioita yhteiseen kehittämistyöhön. Hanke on tavoitteellista ja järjestäytynyttä toimintaa jonkin asian parantamiseksi, kokeilemiseksi tai aloittamiseksi. Sen tulokset ovat yleisesti hyödynnettävissä.
Nuoriso Leader tukee nuorten yhdessä tekemistä sekä yrittäjyyttä. Tavoitteena on antaa nuorille mahdollisuus kehittää aluettamme nuorten näkökulmastasekä vaikuttaa oman alueensa nuorten viihtyvyyteen ja toimintaan.
Kansainvälistyminen alkaa olla arkipäivää myös maaseudulla ja se nähdään luonnollisena paikallisen tason toiminnan kehityksenä. Kansainvälisyys voi näkyä hanketoimintana, mutta kansainvälinen voi olla myös ilman hankkeitakin!
Jos sinulla on kysyttävää Leader-toiminnasta tai hankerahoituksesta, ole rohkeasti yhteydessä toimihenkilöihin joko puhelimitse tai sähköpostilla. Sähköpostimme ovat muotoa etunimi.sukunimi@keskipisteleader.fi
Keskipiste-Leader toimii kahdeksan kunnan alueella (Haapajärvi, Haapavesi, Kärsämäki, Nivala, Pyhäjärvi, Pyhäntä, Siikalatva, Reisjärvi), toimistomme sijaitsee Nivalassa. Kannattaa varmistaa etukäteen, että olemme paikalla.