Keskipiste-Leaderin nuoret toteuttivat keväällä opintomatkan Brysseliin osana Nuoriso Leader Vaikuta -hanketta.

Opintomatkan tavoitteena oli vaikuttaa Leader-toiminnan jatkuvuuteen sekä tuoda esiin nuorten Leader-toiminnan merkitys ja vaikuttavuus eurooppalaisille päättäjille.
Opintomatka_Brysseli
Keskipiste-Leaderin nuoret ja ohjaajat Euroopan parlamentin edustalla valmiina tapaamaan europarlamentaarikko Elsi Kataisen.

Opintomatkan keskiössä oli vierailu Euroopan parlamenttiin, jossa nuoret tapasivat europarlamentaarikko Elsi Kataisen. Tapaamisen aikana nuoret esittelivät Nuoriso Leader -toimintaa sekä sen konkreettisia tuloksia ja vaikutuksia omalla Leader-alueellaan. Esityksessä korostui nuorten aktiivinen rooli paikallisessa kehittämistyössä sekä Leader-toiminnan merkitys nuorten yrittäjyyskasvatuksen tukijana.

Tapaaminen jätti nuoriin erittäin myönteisen vaikutelman.
– Mulle jäi tosi hyvä fiilis. Katainen vaikutti lämminhenkiseltä ja hyvin kiinnostuneelta esityksestämme. Tuli aidosti sellainen olo, että maaseudun asiat ovat hänelle tärkeitä ja että meitä kuunneltiin oikeasti, yksi nuorista kuvaa.

Elsi Katainen kuvaili nuorten esitystä avartavaksi ja kiitteli Nuoriso Leader -toiminnan vaikuttavuutta. Hän nosti esiin kestävyyden ja pitkäjänteisyyden merkityksen nuorten yrittäjyyskasvatuksessa sekä Leader-toiminnan jatkuvuuden turvaamisessa.

Katainen kertoi olevansa vaikuttunut siitä työstä, jota Leader-ryhmät tekevät nuorten parissa ja kannusti viestimään Nuoriso Leader -toiminnasta myös Euroopan komission suuntaan.

Nuoret vierailivat opintomatkan aikana myös Euroopan CAP Network -toimistolla. Tapaamisessa Nuoriso Leader -toiminnan laajuus ja konkreettiset tulokset herättivät positiivista huomiota. CAP Networkin edustajat Dorottya Kalo ja Peter Toth pitivät toimintaa erittäin vaikuttavana ja kannustivat jakamaan siitä tietoa nykyistä laajemmin niin paikallisesti kuin kansallisesti. Heitä kiinnosti erityisesti se, mitä nuoret itse saavat Leader-toiminnasta ja millaisia polkuja pitkin nuoret ovat löytäneet mukaan toimintaan.

Opintomatkan ohjelmaan sisältyivät lisäksi vierailut Euroopan historian museossa sekä Brysselin suklaamuseossa, jotka antoivat nuorille näkökulmia eurooppalaiseen historiaan ja kulttuuriin.

Kokonaisuudessaan opintomatka tarjosi nuorille arvokkaan mahdollisuuden tutustua EU:n päätöksentekoon, tuoda oma äänensä kuuluviin ja osallistua rakentavaan keskusteluun Leader-toiminnan ja nuorten osallisuuden tulevaisuudesta sekä paikallisella että eurooppalaisella tasolla.

 

Opintomatka_Brysseli
Helsinki-Vantaan lentoasemalla matkalla kohti Brysseliä. Kuva: Mari Kaakinen