Vaikuta - Meidän Keskipiste
Keskipiste-Leaderin toteuttama hanke vahvistaa nuorten ja nuorten aikuisten osallisuutta, vaikuttamismahdollisuuksia ja yhteisöllisyyttä Keskipiste-Leaderin alueella.

Hankkeen toimijoiden, kuten yhdistysten, yrittäjien ja kuntien välille, lisätä nuorten kansalaisaktiivisuutta sekä kehittää nuorten yrittäjyyttä tukevia verkostoja. Hankkeessa järjestetään leirejä, tapahtumia ja keskustelutilaisuuksia, joissa nuoret pääsevät vaikuttamaan ja verkostoitumaan. Tuloksena alueen nuorten ääni kuuluu entistä paremmin, yhteistyö vahvistuu ja syntyy pysyviä toimintamalleja Keskipiste-Leaderin nuorisostrategian tueksi.
Hankkeen tavoitteita ovat: Nuorten kansalaisaktiivisuuden ja -taitojen vahvistaminen, nuorten aikuisten osallisuuden ja viihtyvyyden lisääminen ja kansainvälisyyden hyödyntäminen kehittämistyössä. Hankkeessa vahvistetaan nuorten kansalaisaktiivisuutta ja -taitoja erilaisten koulutusten, viestinnän, leirien, tapahtumien ja muiden toimintojen avulla. Toimet lisäävät nuorten tietotaitoa ja kykyä ymmärtää ja toteuttaa maaseudun kehittämistyötä.
Viestinnässä keskitytään erityisesti Keskipiste-Leaderin nuorille suunnattuihin kanaviin eli Instagramin ja TikTokin kanavat @keskipisteennuoret. Sanoista tekoihin -hankkeen aikana perustettu sometiimi tuottavat sisältöä myös itse.
Rahoitus hankkeelle tulee EU:n maaseuturahastosta Keskipiste-Leaderin rahoituskehyksestä.