Jennin majatalo

Hankkeessa Jennin majatalo aloitti toimintansa Reisjärvellä ja sai Startti Leader-rahoitusta kalustohankintoihin.

Jennin majatalon huoneet ovat saaneet nimensä lähisuvusta ja huoneissa on väriteemat. Kuva: Alina Pihlajaniemi

Reisjärvellä sijaitseva Jennin majatalo oli Jenni Hilliahon pitkäaikainen unelma. Espanjassa ja Portugalissa tehdyt vaellusretket, joissa reitti vei usein majatalosta majataloon, herätti kipinän oman majatalon avaamisesta. Nyt tilaisuus tuli vastaan nopealla aikataululla ja yrittäjä kokee, että viikkojen sisällä avaamiskuntoon saatu majatalo on ollut kaiken stressin arvoinen. Jenni on aiemmin ollut mukana Kalajoen Wanha Aapiskukko kahvilan toiminnassa, joten oman yrityksen puikkoihin hyppääminen ei tuntunut liian pelottavalta. Majatalossa toimii majoitustoiminnan lisäksi kahvila, vuokrasauna rannassa sekä iltatapahtumia. Tällä hetkellä työnalla on beach volley-kenttä. ”Toivoisin, että tänne löytävät muutkin majoittujien lisäksi”.

Rahoitus antoi rohkeutta panostaa hankintoihin.

”En olisi ikinä saanut tätä yksin valmiiksi” – Jenni kertoo. Mukana projektia edistämässä on ollut niin oma perhe, kuin iso talkooporukka. Kannustus ja yhteisöllisyys lämmitti mieltä ja rohkaisi jatkamaan haaveen kanssa. ”Ystävät saattavat soitella, että voinko tehdä tänään kukat kahvilan pöytiin ja sisustusvaiheessa sain myös paljon apua” – yrittäjä kertoo.

”Olethan hakenut Leader-rahaa?”

Ajatus Leader tuen hakemisesta tuli lähipiiriltä, sekä Reisjärven yritysneuvoja Harri Jokelalta. Jenni kertoo miettineensä ääneen, että olisikohan tähän mahdollista saada jotain tukea ja lähipiiri oli rohkaissut hakemaan Leader rahoitusta. Jenni kokee, että Leader tuki on tärkeää myös yrityksille yhteisöjen lisäksi. ”Kaikkialta on saanut mukavaa ja asiantuntevaa palvelua. Oli sitten kyse kunnasta, Leaderista tai paloturvallisuudesta.” Yrittäjä kokee, että ilman tätäkin seikkaa projekti olisi ollut hyvin erilainen toteuttaa.

Tällä hetkellä majatalon toiminta on suunniteltu kesäsesongille, mutta haaveita jatkollekin on.


Katso myös